IMG_6909 Nimi Annina ”Nakke”
Ikä 28
Urheilutausta? Lapsuus ja nuoruus kului voimistelun parissa. Vuosien saatossa erinäisiä lajikokeiluja on kertynyt pitkä lista sulkkiksesta seinäkiipeilyyn. Junttipuntti on ikiaikainen ihastukseni.
Miten päädyit CrossFit harrastukseen? Vaikka punttailusta tykkään, kaipasin pari vuotta sitten jotain uutta kipinää ja aerobista kuntoa kehittävää. Kuntosalien ryhmäliikuntatunneista en ole koskaan syttynyt, ja siksi hieman rosoinen crossfit tuntui heti kiinnostavalta.

Muistan varmasti ikuisesti sen päivän kun astelin koutsin tutustumistreeneihin. Jumppana oli tyhjentävästi korttipakkatreeni. Sen aikana luulin, toivoin ja rukoilin että kuolo mut korjaisi, niin kammottavaa se oli. Jumpan jälkeen olo oli kuitenkin niin maagisen mahtava, että se oli menoa kertaheitolla.

Viimeiset kaksi vuotta lajin parissa ovat olleet unohtumattomia, ikävistä polviongelmista huolimatta. Laji on tuonut mukanaan monta mahtavaa ihmistä, halun taistella omien tavoitteiden eteen ihan uudella tavalla ja ennen kaikkea parempaa oloa, niin henkisesti kuin fyysisesti.
Paras treeni mitä olet tehnyt? Tykkään pitkistä ja hikisistä.
Inhokki liike juoksu
Tavoitteet? Pitää paikat ehjinä, ylittää itsensä aina vain uudestaan. Olla paremassa kunnossa, fyysisesti ja teknisesti. Oppia nauttimaan epämukavuusalueelle menemisestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.